SÄKYLÄN URHEILUAUTOILIJAT RY 30 V HISTORIIKKI

Kirjoitti Veikko Laaksonen

Alkusanat
Jälleen kerran pyydettiin allekirjoittanutta laatimaan yhdistykselle historiikki. Koska olen jo pari kertaa aikaisemmin laatinut jonkinlaisen historiikin, en teekään tätä kokonaan yhdistyksen puitteissa. Aikaisemmat historiikit: 10v-historiikki laatinut Juhani Kaatonen, 20v-historiikki laatinut Veikko Laaksonen ja 25v-historiikki laatinut Veikko Laaksonen. Liitän aikaisemmat historiikit tämän loppuun sellaisena kuin ne ovat olemassa. Tästä tulisi paperille tulostettuna kohtuullisen pitkä tarina luettavaksi. Niinpä tallennankin koko tarinan korpulle ja lahjoitan sen Säkylän Urheiluautoilijoille. Sitä voivat jäsenet sitten lainata puheenjohtajalta jos asia kiinnostaa enemmän. Tarina on laadittu Word 6.0 ohjelmalla.

Toisessa lauseessa vihjaisin kokoavani tämän kertaisen tarinan uudella tavalla. Otan vapauden
käsitellä Säkylän Urheiluautoilijoiden 30-vuotistaipaletta yksilön kannalta. Arvata saattaa, että se yksilö on allekirjoittanut. Sallinette tällaisen ”omavaltaisuuden” perustajajäseneltä, jolla vieläkin tuntuu olevan ”bensaa suonissa.”

Alkutaipaleelta
Minulla on pienestä pojasta saakka ollut kiinnostusta teknisiin asioihin ja erikoisesti autoihin.
Taloudellinen tilanne ja olosuhteet vain eivät olleet suotuisat, että olisi voinut alkaa harrastaa edes autoilua puhumattakaan kilpailusta. Kävin kuitenkin katsomassa kilpailuja, joita silloin tällöin osui lähettyville 60-luvulla. Erikoisesti jäärata-ajot olivat hauskaa viihdettä. Kouluttautumiseni työelämään kesti muutaman vuoden. Ammatinvalintaohjaajan kehoituksesta päädyin sähköalalle, vaikka olin luullut autojen olevan lähinnä sydäntä. Ammattikoulun ja teknillisen koulun jälkeen parin työpaikan vaihdon jälkeen tulin nykyisen Säkyläläisen työnantajani palvelukseen vuonna 1971. Tosin asunto minulle osoitettiin Köyliöstä.
Jo seuraavan vuoden keväällä huomasin käyttämäni huoltoaseman ovessa kokouskutsun, jossa
pyydettiin autourheilusta kiinnostuneita saapumaan toimiupseerikerholle. Se oli minulle mieleen ja mikään ei estänyt menoani paikan päälle. Päivä oli toukokuun 12. vuonna 1972. Olin sen verran uusi tulokas paikkakunnalla, että hieman jännitti mennä kun en tuntenut vielä yhtään lähiseudun autourheilufania. Paikalle oli tullut muutama kymmenen ( 30) ja liitosta edustaja, muistaakseni nimi oli Urpo Vihervaara. Korjatkaa jos muistan väärin. Vihervaara selitti seuran perustamisen toimenpiteitä ja mitä perustaminen edellyttää. Paikallaolijat olivat sitä mieltä, että seura perustetaan.
Yhdistyksen nimeksi päätettiin antaa Säkylän Urheiluautoilijat.
Alustajaa hieman hymyilytti kun eräs perustajista, nimeä en viitsi mainita, epäili näitä toimia ja kysyi: ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että olemme Säkylän Urheiluautoilijoiden jäseniä”? Vihervaaran vastaus hymyillen:” Juurihan Te perustitte sellaisen. Jos haluatte voitte kuitenkin täyttää jäsenanomuksen.” Ja niin sitten jokainen perustajajäsen teki anomuksen juuri perustamansa yhdistyksen jäseneksi pääsemiseksi, mikä sinällään lienee historiallista.

Talkootoimintaa
Minuakaan ei tunnettu vielä kovin hyvin, joten ensimmäisten kilpailujen järjestelyt hoidettiin
vanhalla rutiinilla. Säkylässä oli Autoliiton osasto, jonka jäsenistä suuri osa perusti Säkylän
Urheiluautoilijat ja heillä oli jo sitä kautta tietoa kilpailujen teosta. Meni toista vuotta ja minut valittiin johtokuntaan varajäseneksi. Seuraavana vuonna varsinaiseksi jäseneksi. Talvella
järjestettiin jäärata-ajot ja sain ensimmäisen tehtävän. Minun piti tehdä liikennöintiopaste tien varteen. Jää oli muistaakseni hieman heikompaa sinä vuonna ja autokatsomoa varten viranomaiset antoivat erityisohjeita. Autojen väli piti olla vähintään 5 m. Enpä tiedä moniko sai selvän siitä taulusta, mitä tarkoitettiin. Kun itse ajoin opasteen ohi en saanut siitä selvää. Niin pienellä olin tekstannut. Johtokunnan jäsenenä olin melko pitkään. Välillä tuli hoidettavaksi vaativiakin tehtäviä. Rallihommiakin tein välillä. Ek-päällikkönä ollessani on jäänyt pari tapausta mieleen. Ensimmäinen kokemus päällikkönä olon ihanuudesta tuli Länsi-Rannikon rallin erään pikataipaleen hoidosta. Laaksosen Pertin kanssa olimme käyneet katsomassa pätkän ja Säkylän porukka oli puhuttu. Alkuvuosina pikataipaleiden järjestelyjä jouduttiin hoitamaan yölläkin ja tämä oli yksi sellainen. Taisi olla kahden aikaan aamulla kun Säkylän porukalla oli treffit toimiupseerikerhon pihalla. Ensin näytti hyvältä kun paikalle alkoi tulla autoja. Olin vain arvioinut aikataulun hieman pieleen. Siinä porukkaa järjestellessä taisi olla Jukka Simula, joka kysyi että milloin siellä pätkällä pitäisi olla. Kun sanoin ajan ja kun tiesin, että piti ajaa Turun suuntaan ainakin 50 km konstaapeli Jukka Simula totesi, että ei kun autoihin ja menoksi niin paljon kuin autoista lähtee. En kuitenkaan uskaltanut
vetää letkaa kovin paljon ylinopeutta ja niinpä olimme hieman myöhässä. Kellomiehet odottelivat jo pätkän alussa ja kiroilivat. Selitin vain, että porukka oli nukkunut pommiin. Saatiin se pätkä kuitenkin kuntoon ja kilpailu alkoi, eikä meille jäänyt liikoja aikaa ihmettelemisiin. Sen jälkeen on tullut oltua mukana lähes kaikissa Säkylän UA:n kilpailuissa johtajasta juoksupoikaan. Voin vakuuttaa, että olen ollut poissa töistä vain muutaman kerran ja nekin hyvästä syystä. Kun Suomeen tuli ensimmäinen F1-maailmanmestaruus piti perustaa myös formularata. Eräät tahot alkoivat kerätä osakkeenomistajia autourheilijoista perustettavaa osakeyhtiötä varten. Minäkin merkitsin muutaman osakkeen. Vuonna 1989 Alastaron moottoriradalla pidettiin avajaiset, joihin en sairastumiseni tähden päässyt mukaan. Olin kuitenkin ollut ensimmäisiä puita kaatamassa tulevalta rata-alueelta. Säkylän UA merkitsi myös osakkeita. Ratayhtiön raha-vaikeudet veivät sen konkurssiin. Välillä oli perustettu Alastaron moottoriratayhdistys johon Säkylän UA myös kuului. Yhdistys teki käytännössä kaikki työt kilpailujen eteen. Olen myös ollut mukana hommissa, joissa ei tarvita toimitsijalisenssiä. Toimitsijalisenssini oli nopeudessa I monia vuosia ja muutenkin aika
”korkealuokkainen.” Se ”pääsi” kuitenkin vanhenemaan jossakin vaiheessa, mutta en ole siitä
ollut kovin murheellinen. Vuosien 1985 -1988 aikana pääsin seuraamaan miten urheiluasioita hoidetaan korkeammalla taholla. Kuuluin noina vuosina SVUL:n Satakunnan piirin autourheilujaostoon. Kokouksia oli kuukausittain eri puolilla Satakuntaa. Usein ne venyivät niin pitkiksi, että kotiin pääsi vasta seuraavan vuorokauden puolella. Jaoston toiminnassa on ollut Säkylän UA: jäsenistä myös mm. Maria Grönroos nykyiseltä nimeltään Maria Nurmi. AKK ry:n teknisen valiokunnan pitkäaikaisena jäsenenä ja puheenjohtajana on toiminut Matti Sarilo. Autourheilujaosto on vuodesta 1994 alkaen ollut nimeltään AKK ry Länsi-Suomen aluehallitus. Vuodesta 2001 alkaen Länsi-Suomen aluehallitus.

Kilpailuja
Urheiluautoilijoihin liitytään luultavasti ensisijaisesti halusta päästä kilpailemaan autolla. Se oli
minunkin motiivini. Alkuun pääsi mukavasti jäsenten välisissä kilpailuissa. Seura onkin järjestänyt kiitettävästi jäsentenvälisiä kilpailuja, joihin on päässyt mukaan jopa ”siviiliautolla”. Ei minullakaan aluksi ollut oikeata kilpa-autoa (ei ole vieläkään). Jääradalla oli mukava aloittaa. Jää oli liukasta ja joskus tuli lipsahduksia. Siviiliautolla ne vähän karvastelivat kun maksoi lommoontuneen oven korjauksesta. Mitään pahempaa ei kuitenkaan koskaan ole sattunut. Ensimmäisiä jäsentenvälisiä kilpailuja ajettiin tosi urheiluhenkisesti lähettämällä yhtä aikaa jääradalle koko siviiliautoluokka. Ensimmäisen mutkan läpiajo oli aikamoista taiteilua. Pitihän päästä ensimmäiseksi ja varoa siinä samalla autoakin. Sittemmin viisastuttiin hieman ja lähetettiin autot pareittain matkaan. Silloin ei ollut kovin suurta vaaraa rikkoa autoaan. Suunnistus- ja tarkkuusajo alkoi kiinnostaa, koska mukaan voi lähteä pienellä rahalla. Sain puhuttua itselleni kartanlukijaksi myös asiaan innostuneen Hannu Uudentalon.
Autooni, joka oli silloin Skoda 1000, viritettiin jonkinlainen trippimittari, kartanlukuvalo ja
herätyskello. Näillä varusteilla ja innokkaina kilpailimme aloittelijoiden luokassa lähialueilla.
Useimmiten kävi niin, että myöhästyimme aikataulusta joten kellon seuraaminen unohdettiin
kokonaan ja keskityttiin tarkkaan suunnistamiseen. Kuljettaja sai ajaa niin lujaa kuin uskalsi.
Hannulle sopi kuitenkin paremmin ajajan rooli ja niinpä vaihdoimme osia. Tällä tavalla aloimme
päästä jo palkintosijoillekin. Hannun aika ei tahtonut enää aina riittää ja jouduimme lopettamaan tämän yhteistyön. Sain kuitenkin pian kaverin, Juhani Kalevan, joka oli innostunut ajamaan. Laitoimme hänen volkkariinsa pohjapanssarit, kartanlukuvalo ja trippimittari. Herätyskello teipattiin kojelautaan aina ennen kilpailupaikalle lähtöä. Kilpailimme Juhanin kanssa kohtalaisella menestyksellä muutamia vuosia. Jopa niin, että aloimme taktikoida ja jäimme vuoden lopussa pois muutamista kilpailuista, koska luokkanousu olisi ollut kohta edessä. Halusimme ajella helpommassa C-luokassa mahdollisimman pitkään. Kilpailujen välillä teimme ST-ratoja lähimaastoihin useana vuonna. Saimme jopa sponsorinkin. Voitoislainen autopurkamon omistaja Keijo Salo luovutti meille volkkarin, jonka saimme varustaa pelkästään ST-ajoihin meitä varten. Sillä ajelu päättyi kuitenkin eräänä talvena kilpailun paluumatkalla peurakolariin. Auton oikea kylki keulasta perään saakka vaurioitui. Siihen loppui myös sponsorin tuki. Muutenkin siinä vaiheessa alkoi tulla kyllästymisen merkkejä. Perhekin vaati oman osansa joten lopetimme kilpailemisen. Meni joitakin vuosia ja innostuin uudesta jokamiehen luokasta, johon pääsi pienellä rahalla mukaan. Se olikin hauskaa pitkän aikaa. Säkylän UA vuokrasi Virttaalta soramonttualueen ja järjesti siellä
pari kertaa vuodessa jokamiesajot. Niihin osallistuin yleensä järjestelypuolella, harvoin kilpailijana. Muuten kävin ajamassa noin kymmenen kilpailua vuoden aikana lähialueilla.
Kulutin tässä lajissa vain kolme autoa loppuun mikä on vähän. Paras sijoitus on ollut
alkukarsintojen lähdöissä toinen sija. Koskaan en onnistunut pääsemään edes finaalikarsintoihin. Mutta hauskaa oli siitä huolimatta.
Mieli palaa vielä kilpailuihin, mutta osallistumiseen ei kunto anna enää mahdollisuutta.
Jokamiesluokan korttikin vanheni tämän vuoden lokakuussa. On aika tunnustaa tosiasiat ja jättää ajaminen nuoremmille.

Hallinto
Koska tässä tekstissä myöhemmin on mainittu hallitusten kokoonpanoja alkutaipaleelta alkaen
keskityn tässä osassa 30-vuotistaipaleen jälkeiseen osaan. Ehkä kuitenkin on paikallaan mainita puheenjohtajat alusta alkaen.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt:
Pertti Wesanto 1972
Jukka Alho 1973
Seppo Luoto 1974
Tauno Jokinen 1975 - 1983
Esko Leppäniemi 1984
Aimo Ahonen 1985 - 1986
Esko Leppäniemi 1987 - 1988
Veikko Laaksonen 1989
Aimo Ahonen 1990
Matti Ojala 1991 - 1992
Maria Nurmi 1993
Jarmo Heinonen 1994 - 1996
Veikko Laaksonen 1997 - 1998
Veli-Matti Ollonqvist 1999 - 2000
Marco Meriläinen 2001 -

30-vuotisjuhlavuoden hallituksen kokoonpano on seuraava:
Puheenjohtaja Marco Meriläinen
Sihteeri Jarmo Kyllönen
Varapuheenjohtaja Rami Saranpää
Jäsenet Tauno Rekola
Tero Tupala
Jyrki Peltola
Veli-Matti Ollonqvist
Varajäsenet Jarmo Heinonen
Antti Sakari
Matti Sarilo

Kiitosten aika
Kolmekymmentä vuotta seuratoimintaa on kohtuullisen pitkä aika. Kiitoksen ansaitsevat kaikki
jäsenet. Yhdistystoiminta on talkootyötä ja vaatii jäseniltään uhrautumista yhteisen harrastuksen hyväksi. Ilman työtä ei yhdistys toimi. Kiitos siitä työstä kuuluu kaikille jäsenille ja erityisesti omaa vapaa-aikaansa pyyteettömästi käyttäneille jäsenille.
Vuosien saatossa ovat vielä erityisten huomionosoitusten kohteeksi päässeet useat jäsenet. Keräsin seuraavaan huomionosoitusten saajien joukon. Luettelo saattaa olla epätäydellinen, mutta siinä tapauksessa asia voidaan korjata myöhemmin jos joku huomaa puutteita.

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry on myöntänyt liiton
ansiomerkkejä seuraavasti:

Pronssinen ansiomerkki Hopeinen ansiomerkki
Hänninen Lauri 1982 Jokinen Tauno 1987
Jokinen Tauno 1982 Jussila Kerttu 1987
Jussila Kerttu 1982 Kankare Tuomo 1987
Kankare Tuomo 1982 Laaksonen Veikko 1987
Laaksonen Veikko 1982 Leppäniemi Päivi 1987
Lahtinen Seppo 1982 Luoto Seppo 1987
Leppäniemi Päivi 1982 Ojala Matti 1994
Luoto Seppo 1982 Heinonen Jarmo 1997
Paavilainen Hannu 1982 Rekola Tauno 1997
Tuominen Reijo 1982
Viljanen Raija 1982
Ahonen Aimo 1987
Hurttila Markku 1987
Koivisto Antti 1987
Kujansuu Jouko 1987
Leppäniemi Esko 1987
Ojala Matti 1987
Rekola Tauno 1987
Reunanen Teuvo 1987
Salonen Ismo 1987
Salonen Reino 1987
Heinonen Jarmo 1994
Mäkinen Jouko 1997
Ollonqvist Veli-Matti 1997
Sakari Antti 1997

Pronssinen kilpailijamerkki Hopeinen kilpailijamerkki
Kasvi Risto 1982 Leppäniemi Esko 1997
Leppäniemi Esko 1982
Sarilo Matti 1982
Viljanen Lasse 1982
Isotalo Kari 1987
Kurppa Risto 1987
Talvitie Torsti 1987
Sarilo Matti 1987
Kyllönen Jarmo 1997

Pronssinen ansiolevyke
Kelloliike J & T Kankare 1982

SÄKYLÄN URHEILUAUTOILIJAT ry on jakanut 20-vuotisjuhlassaan 12.09.1992 oman
ansiomitalin seuraaville:
Ahonen Aimo, Kyllönen Jarmo, Ojala Matti, Aro Kari, Laaksonen Veikko, Rekola Tauno,
Heinonen Jarmo, Lahtinen Seppo, Sakari Antti, Jokinen Tauno, Leppäniemi Päivi,
Salonen Reino, Jussila Kerttu, Luoto Seppo, Sarilo Matti, Kankare Tuomo, Mäkinen Jouko, Tuominen Reijo, Kilpi Kauko, Nurmi Maria

Loppusanat
VEIKKO LAAKSONEN